Tervetuloa

Tällä sivustolla esittäytyy oululainen, monessa mukana oleva ihminen. Mukavaa, että tulit katsomaan kuulumisiani. Pidän blogia, valokuvaan ja seuraan aktiivisesti maailman menoa. Olen kokoomuslainen ja kannan yhteiskunnallista vastuutani muun muassa teknisen lautakunnan jäsenenä.

Kunnallispolitiikka on hyvä työkalu, kun mukana on päteviä ja sitoutuneita ihmisiä. Sen avulla hoidetaan yhteisiä asioita ja ohjataan kotiseudun kehittämistä. Oulu on rakas kotikaupunkini, mutta olen onneksi nähnyt muutakin. Juureni ovat pohjoisimmassa Lapissa - sieltä katsottuna Oulu sijaitsee keskisessä Suomessa. Yli puolen valtakunnan talous ja kehitys nojaa Ouluun. Yliopisto, vireä yritystoiminta ja osaavat ihmiset ovat kotikaupunkimme menestyksen siemeniä. Näitä tarvitsemme lisää ja haluan osaltani olla niitä istuttamassa.

Toimin Ammattiopisto Luovin koulutuspäällikkönä, alojani ovat yhteiskuntatieteet, liiketalous, hallinto, luonnontieteet ja kulttuuriala. Luovi on maan suurin ammatillinen erityisoppilaitos, täällä Oulussa meillä on 450 opiskelijaa. Valtakunnallisesti Luovi toimii 24 paikkakunnalla ja yhteensä opiskelijoita on noin 1.400. Luovin tehtävä on mahdollistaa ammatillinen kouluttautuminen ihmisille, jotka tarvitsevat oppimisen tueksi erityisiä järjestelyjä.

Olen saanut perintönä lujan porvarillisen elämänkatsomuksen. Se tarkoittaa uskoa ahkeruuteen ja tulevaisuuteen, positiivisuutta ja uuden rakentamista. Isänmaallisuus, historia ja kulttuuri ovat arvojeni tärkeitä elementtejä. Teen työtä kotiseudun ja sen ihmisten hyväksi. Tutustu ajatuksiini. Annan mielelläni lisätietoja ja käyn keskustelua Sinua kiinnostavista aiheista.

Terveisin, Tarja


Tarja Facebookissa

Blogi

Galleria